Blogista

The Beatlesin historia part 2

1967 vuonna julkaistua Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumia pidettiin ja pidetään yhä edelleenkin yhtenä popmusiikin historian merkittävimmistä julkaisuista. Se vaikutti voimakkaasti popmusiikin kehitykseen. Lopun alku Beatlesillä kuitenkin alkoi, kun manageri Brian Epstein kuoli yllättäen vuonna 1967. Kun uutta manageria valittiin, oli yhtyeen jäsenillä erimielisyyksiä: McCartney kannatti appeansa Lee Eastmania, kun muut taas kannattivat Allen Kleinia. Enemmistön mielipiteen perusteella Klein valittiin manageriksi ja yhtyeen alamäki alkoi.

Yhtye tuotti ja julkaisi psykedeelisen The Magical Mystery Tour -televisioelokuvan, josta kansa ei ollut ihan täysin varma mitä ajatella ja sai siitä näin ollen paljon kritiikkiä. Ensimmäinen suuri floppi tapahtui vuonna 1967, kun single Penny Lane / Strawberry Fields Forever ei noussutkaan listojen ykköseksi Britanniassa, vaan jäi sijalle kaksi. Se oli ensimmäinen kerta sitten Love Me Do:n jälkeen.

Vuosina 1968-1969 Beatles julkaisi menestyslevyt The Beatles, Yellow Submarin ja Abbey Road, jotka olivat uudenlaisia, innovatiivisia ja iskivät massaan. Sanotaan, että esimerkiksi Helter Skelter -kappale on vaikuttanut heavy metalin syntyyn. BBC:n ensimmäisessä satelliittitelevisiolähetyksessä yhtye esitti kappaleensa All You Need Is Love – ohjelmaa katsoi tuolloin 360 miljoonaa ihmistä ympäri maailman.

Viimeinen julkinen esiintyminen tapahtui levy-yhtiö Applen katolla osana levytyssessiota 30. tammikuuta 1969. Yhtyeen jäsenillä oli erimielisyyksiä ja se aiheutti tietysti ongelmia bändissä. McCartney oli tyytymätön manageriinsa Allen Kleiniin ja samoihin aikoihin Lennon tutustui japanilaistaustaiseen taiteilijaan Yoko Onoon, jonka läsnäolosta studiolla muut jäsenet eivät oikein tykänneet.

Jokainen jäsen uhkaili vuorollaan jättävänsä Beatlesin, mutta ensimmäiseksi eroajaksi päätyi McCartney. Lennon oli samoihin aikoihin harkinnut lähtevänsä, mutta McCartney itse suostutteli Lennonin jäämään – tämän tuloksena syntyi Abbey Road. Kun levy oli saatu valmiiksi, ilmoitti McCartney julkisesti 10. huhtikuuta 1970 eroavansa yhtyeestä.

Yhtyeen viimeinen studioalbumi Let it Be julkaistiin vasta yhtyeen hajottua ja virallinen vahvistus yhtyeen hajoamiselle saatiin vasta vuonna 1975.

Hajoamisen jälkeen

Yhtyeen hajottua kaikki jäsenet tuottivat enemmän tai vähemmän soolomateriaalia ja kokeilivat osaansa muissa kokoonpanoissa. Kaupallisesti parhaiten menestyi McCartney, joka konsertoi kahdesti myös Suomessa sooloartistina. Lennon taas niitti menestystä kriitikoiden silmissä ja teki hienon soolouran The Beatlesin jälkeen. Näiden lisäksi myös Harrison ja Starr tuottivat omia albumejaan ja singlejään hyvällä menestyksellä.

Maailma järkyttyi, kun Lennon kuoli 8. joulukuuta 1980 New Yorkissa. Hän menehtyi entisen faninsa Mark Chapmanin ampumiin luoteihin omalla kotiovellaan hänen osuttua Lennoniin yhteensä neljä kertaa. Chapman oli narsisti ja sairasti skitsofreniaa ja lisäksi hänellä oli erikoinen pakkomielle Lennonia kohtaan. Hän jopa avioitui japanilaisen naisen kanssa, jotta hänen vaimonsa vaikuttaisi Lennonin vaimolta Yoko Onolta. Myöhemmin Chapmanin henkinen tila huononi romahtamalla ja hän alkoi vihata entistä esikuvaansa ja halusi surmata hänet. Aiemmin sinä päivänä hän oli tavannut Lennonin kotiovellaan ja ottanut kuvia tämän kanssa. Lennonin poistuttua paikalta Chapman jäi odottamaan Lennonin paluuta ja suunnitelman mukaisesti Lennonin palatessa kotiinsa Chapman ampui tätä kohti. Parikymmentä vuotta myöhemmin 29. marraskuuta 2001 Harrison menehtyi aivokasvaimeen. McCartney ja Ringo Starr ovat yhä elossa.

Oman historiansa aikana Beatles julkaisi kotimaassaan yli 40 singleä, albumia ja EP:tä, jotka nousivat kaikki listojen kärkeen. Tähän päivään mennessä se on myynyt yli miljardi levyä kansainvälisesti, saanut Iso-Britanniassa enemmän listaykkösiä ja myynyt Yhdysvalloissa enemmän albumeita kuin mikään muu yhtye historiassa. Beatles on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suurimpia ilmiöitä.